sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Professori ajaa Abdigadir Osman Husseinia ahdinkoon

Analyysin kohde: Abdigadir Osman Hussein vapautetaan hovioikeuden päätöksellä


Nimimerkki professori on blogissaan arvostellut hovioikeuden päätöstä vapauttaa vankilassa lähes 20 vuotta virunut mies. Tämä mies on saapunut maahamme raakaa sisällissotaa käyvästä maasta ja siten valitettavasti ahdituneisuutensa pakottamana syyllistynyt tänne tultuaan joihinkin rikoksiin. Nyt Professori kirjoittaa hänestä käyttäen kaikenlaisia halventavia ja rasistisia nimityksia ja samalla solvaa hovioikeutta joka on tehnyt vapauttamispäätöksen joka on ilman muuta ooikeusjärjestyksemme mukainen koska ei meillä ole tarkoitus rangaista ihmisiä vaan kasvattaa näistä yhteiskuntaan sopeutuneita henkilöitä. Siten myös Abdigadir Osman Hussain on ansainnut oikeuden palata yhteiskuntaan. Valitettavasti tämän tekoakateemisen blogistin joka luultavasti todellisuudessa ryystää kaljaa äitinsä helmoissa, kaltaiset ihmiset tekevät parhaansa hänen paluunsa vaikeuttamiseksi. Mikäli Abdigadir siis epäonnistuu yhteiskuntaan paluussaan on nimimerkin syytä katsoa peiliin ja miettiä omaa vastuutaan epäonnistumisesta. 

Johtopäätös: Nimimerkki Professori on rasistisessa puuskassaan syyllistynyt ihmisen nimittelyyn ja suvaitsemattomuudessaan altistanut hänet rikosten uusimisen riskille. Toivottavasti muut suomalaiset ymmärtävät hyväksynnän merkityksen ihmiselle, joka 20 vankilavuoden päästä voi lopultakin palata yhteiskunnan rakentavaksi osaksi työskentelemään ja ehkäpä perustamaan perheenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti